Naisasioita naistenpäivään -lukulasin alla The Indian Times.

" 'Educate a man and you educate a person, educate a woman and you educate a whole nation' said Mk Gandhi. Today, this thought stands true more than anything. Long gone is the time when even going to school was a struggle; women today want the best of education, not anymore are they wary of the glass ceiling. With power-packed professional lives they still want to give their best on home front."

                                          Koulutyttöjä luokkaretkellä

Näin alkaa The Times of Indian koulutus-liitteen huomista naistenpäivää ennakoiva artikkeli, johon on haastateltu nuoria korkeakouluissa opiskelevia naisia. Aloitusta voisi luonnehtia hieman mahtipontiseksi ja se herättää ainakin kysymyksiä siitä keitä naisia artikkeli koskee kun lasikattokin on jo menettänyt merkityksensä eikä koulutuksen saamiseksi tarvitse taistella. Haastatelluista jokainen kertoo tavoista, joilla he suostuttelivat perheensä tukemaan koulutusta ja keinoista, joilla koulutukseen tarvittavat varat on hankittu. Tytön kouluttaminen ei siis ole ollut heidänkään perheilleen itsestäänselvyys puhumattakaan monista perheistä joille koulutus ei tarkoita tekniikan tohtorin tutkintoa vaan perusluku- ja kirjoitustaidon hankkimista. Kun puhutaan intialaisista naisista on siis hyvä muistaa erot kategorian sisällä ja välttää essentialisoimasta sitä. Postkolonialistinen feminismi avasi aikoinaan kritiikin valkoista feminismin universalismia kohtaan, mutta on myös hyvä pitää mielessä erot intialaisten naisten välillä ja toisaalta heidän yhtäläisyytensä monien länsimaalaisten naisten kanssa. Lasikatto tuskin on relevantti käsite maaseudun naisille, jotka tekevät työtä aamusta yöhön jääden silti köyhyysrajan alapuolelle. Katon täytyy tuntua heille läpinäkymättömältä kuin kylä ilman sähköä illalla. Lasikatto- keskutelu sen sijaan voi olla olennaista ja yhteistä monien länsimaalaisten ja intialaisten korkeakoulutettujen kohdalla ja kehtaan väittää, että lasikattoa ei ole vielä murrettu intialaisessakaan työelämässä. Jotain yhteistä löytyy kuitenkin naisten työelämästä yli luokkarajojen.

Onhan näet niin, että lasikatto ja naisten työelämässä ja koulutuksessa kohtaamat haasteet kaikilla yhteiskunnan tasoilla liittyvät monesti lapsiin ja perheisiin. Monissa yhteiskuntaluokissa Intiassakin on alettu suhtautua positiivisemmin tyttöjen koulutukseen, mutta usein ainoastaan avioliiton solmimiseen saakka. Koulutetulla tytöllä on mahdollisuudet parempaan avioliittoon, mikä kannustaa perheitä panostamaan siihen. Jos nainen saa  koulutuksen ja etenee työelämään on seuraava haaste edessä lapsia hankittaessa. The Times of Indian internet-sivuilla blogissaan Santosh Desai kirjoittaa otsikolla "Making the workplace work for women" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/Citycitybangbang/entry/making-the-workplace-work-for-women  äitiyslomajärjestelyjen tärkeydestä hyvin tapaan, josta tulee mieleen myös suomalainen keskustelu. Työpaikkojen pitäisi tukea äitejä paremmin. Tosin Suomessa keskustellaan myös siitä, että isien työpaikkojen pitäisi tukea äitejä ja isejä paremmin. Blogin kommenteissa vaaditaan kuitenkin jo lastenhoitovastuun puolittamista miesten ja naisten välillä, mutta muistutetaan myös sellaisista naisista, joilla ei ole varaa valita uran ja perheen välillä. SEWA:n tietojen mukaan 94% naisista työskentelee epäjärjestäytyneellä sektorilla, jota minkäänlaiset sosiaaliset etuudet eivät koske. Työläisnaisella ei ole mahdollisuutta olla äitiyslomalla tai kieltäytyä raskaistakaan töistä raskausaikana tai lasten ollessa pieniä. Heidän on pakko tehdä töitä ja hoitaa lapset  samaan aikaan. Koulutus- ja päivähoitomahdollisuuksien puuttuessa heidän lapsensa pitävät myös usein huolta itsestään ja toisistaan tai menevät itsekin töihin tukeakseen perheen toimeentuloa. Heidän kattonaan on köyhyys.

Jo aiemmin tällä viikolla naisjohtajuutta käsitellyttä artikkelia lukiessani kiinnitin huomiota lasikaton väitettyyn murtumiseen. Artikkelit antavat ymmärtää, että naisilla on täydet mahdollisuudet saada koulutusta ja edetä urallaan. Lasikattohan tulee kuitenkin vastaan vasta sitten kun periaatteellisella tasolla näin on, mutta käytännössä ei (syyt tähän voivat tietysti piillä periaatteellisella tasolla). Mutta näiden artikkelien tarkoitus ei olekaan puhua esteistä vaan mahdollisuuksista. "Nykyään naisilla on kaikki mahdollisuudet ja naiset onnistuvat tavoitteissaan" on artikkelien kannustava sanoma. Johtajuusartikkelin mukaan naisjohtajilla on paljon hyviä ominaisuuksia verrattuna miesjohtajiin ja tulevaisuuden ideaali-johtajatyypillä pitäisi olla juuri näitä naisten ominaisuuksia . Näin ollen naisten tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Sivumennen sanoen naisjohtajuus ei ole perinteisestikään ollut mahdoton ajatus Intiassa (esim. Indira Gandhi, Sonya Gandhi, Pratibha Patil [tämän hetkinen presidentti]).

Intialaiseen feminismiin liittyen  nettisivuilta löytyy toinen mielenkiintoinen naisia käsittelevä blogikirjoitus otsikolla "No Gender Lines!" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/O-zone/entry/no-gender-lines . Siinä Vinita Dawra Nangia esittää oman käsityksensä feminismistä, joka asettuu sille linjalle, jonka mielestä naiset ja miehet ovat psyykkisesti erilaisia mistä johtuen naisilla on esimerkiksi parempi hoivaamiskapasiteetti. Naisten ei siis tulisi pyrkiä olemaan samanalaisia miesten kanssa vaan hakea arvostusta naisellisille ominaisuuksilleen. Tasa-arvoa erilaisuudesta siis! Kirjoitusta seuraa myös mielenkiintoinen keskustelu, jonka kommentit ovat lähes identtisiä suomalaisten keskustelupalstojen vastaaviin verrattuna. Intialainen naisasia keskustelu vaikuttaakin  hyvin laaja-alaiselta, koska intialaisista naisista on vaikea puhua massana, joka kohtaisi samoja ongelmia.

Naistenpäivän aattona The times of India julkaisi kuitenkin etusivullaan myös artikkelin, joka ei eritellyt naisten koulutusta tai taustoja ja joka oli hyvin erilainen verrattuna takasivun koulutusliitteeseen. Sen otsikko yksinkertaisuudessaan oli: "Indian males No.1 in sexual violence". Kyselytutkimuksen mukaan 24% intialaisista miehistä olisi tehnyt seksuaalista väkivaltaa jossain elämänsä vaiheessa ja 20% prosenttia pakottanut kumppaninsa seksiin.Tutkimuksen on tehnyt International Center for research on women (Yhdysvallat ja Intia) ja brasilialainen Instituto Promundo. Siinä vertailtiin kuuden (mm. Chile, Meksiko, Ruanda) eri kehittyvän maan tilannetta. Artikkelissa todetaan, että vaikka Intia on maailman nopeimmin kehittyvä talous, se on pohjimmaisena mitä tasa-arvoon tulee. Takasivun koulutusliitteen positiiviseen otteeseen on huomattava ero. Naiskeskustelun aiheet silti ovat hyvin samanlaiset kuin Suomessa: naiset työelämässä, perhe, kotiväkivalta. Tutkimuksen mukaan 38% intialaisista miehistä olisi käyttänyt väkivaltaa kumppaniaan kohtaan ja  suoraan artikkelin kirjoittajaa lainaten:


" 65% miehistä uskoi, että naisten pitäisi sietää ja kestää väkivaltaa pitääkseen perheen koossa: että joskus naiset ansaitsevat tulla hakatuiksi". 

Kaikkien positiivisten naisten työssäkäyntiä ja lastenhoitoa koskevien kirjoitusten jälkeen tämä artikkeli on hieman musertavaa luettavaa. Intian mittakaavassa prosentit viittaavaat valtaviin absoluuttisiin lukuihin. Nämä luvut koskettavat paljon suurempaa väestönosaa kuin koulutusartikkelin teemat. Intia on todella erojen maa monessa mielessä, eikä vähiten siinä mitä tulee naisten asemaan. Tämä mielessä pitäen, ei ole syytä  vähätellä koulutus- tai johtajuusartikkelin positiivista sanomaa tai niiden merkitystä.

Samassa talossa kanssani asuu vuokralla mies jolla on ilmeisen hyvä työpaikka sijoitusbisneksen parissa. Hän sai pari päivää sitten tärkeän puhelun, johon hän vastasi "Yes mam." Varapresidentti soitteli tulevansa Ahmedabadiin vierailulle. Nolottaa tunnustaa, mutta olin kyllä yllättynyt...

Tämän myötä, hyvää naistenpäivää kaikille tasa-puolisesti!

Mietteitä toimistolta

Puhelimet pirisevät, tietokoneet puskevat ulos kuumaa ilmaa, jota kattoihin kiinnitetyt tuulettimet pyörittävät humisten. Paperit rapisevat ja välillä paljaat jalat tapsuttavat kiireisesti lattiaa. Rapsraps ,tapstaps. Toimistolla työskentelee kiireisiä naisia, jotka ovat näpyttävät tietokoneitaan ja vastailevat puhelimeen rutinoituneina. Ja eikä ihme, että kiirettä tuntuu riittävän. SEWA (Self Employed Women’s Association) on valtava järjestö, ammattiliitto ja liike, jolla yli miljoona jäsentä Intiassa ja toimintaa myös ulkomailla.

Vierustoverillani on välillä aikaa jutella kanssani, koska hänellä ei ole tällä hetkellä erityistä projektia vedettävänään. Edellinen projekti koski Afganistanin sodassa kärsineitä naisia ja heidän toimeentulonsa ja kapasiteettinsa kehittämistä Kabulissa. Intian hallitus oli pyytänyt SEWA:a ottamaan hankkeen vastuulleen mutta SEWA:n henkilöstö jouduttiin vetämään pois Afganistanista  kolmen jäsenen kuoltua hotelliin tehdyssä hyökkäyksessä. Tällä hetkellä hanke toimii Intiasta käsin. Uutta projektia Sri Lankassa kuitenkin valmistellaan.

SEWA on hyvin tunnustettu ja tunnettu järjestö Intiassa, mistä kertoo myös monien virallisten tahojen, jopa hallitusten kiinnostus sen toimintaa kohtaan. Monilta osin voidaan sanoa, että SEWA on ollut menestystarina, joka alkoi Ahmedabadin kangasmarkkinoilta vuonna 1971. Tuolloin SEWA:n perustaja Ela Bhatt onnistui kohentamaan kankaita päänsä päällä työkseen kantavien naisten  työoloja ja palkkoja, minkä jälkeen myös muut ryhmät lähestyivät häntä huolineen. Päätettiin perustaa oma yhdistys epäorganisoituneella sektorilla työskenteleville ja itse itsensä työllistäville naisille. SEWA rekisteröitiin ammattiliitoksi oikeustaistelun päätteeksi vuonna 1972.

SEWA:n ohjenuorana onkin auttaa naistyöläisiä järjestäytymään siten, että saavutetaan SEWA:n kaksi tavoitetta: riippumattomuus (self-reliance) ja täystyöllisyys. Strategiana on taistelu ja kehitys. Taistelua käydään rajoituksia vastaan, joita naiset kohtaavat yhteiskunnan ja talouden taholta ja kehityksellä pyritään vahvistamaan naisten toimintamahdollisuuksia ja –kapasiteettia. SEWA:n toiminta perustuukin ajatukselle, että naiset eivät tarvitse apua vaan järjestäytymistä, kollektiivista voimaa, joka antaa heille paremmat neuvottelu- ja vaikutusmahdollisuudet omassa elämässään.

Järjestäytyminen tulee tarpeeseen sillä Intiassa 93% työvoimasta ja 94% naisista työskentelee epäjärjestäytyneellä sektorilla. Epäjärjestäytyneellä sektorilla työskentelevistä taas 64% toimii maantalouden parissa ja maatalouteen liittyvästä työstä kaksi kolmasosaa on naisten kontolla. Maanviljelyyn osallistuvien lisäksi itse työllistyviä naisia ovat erilaiset myyjät (esimerkiksi hedelmien ja vihannesten myyjät), kotona työskentelevät naiset (valmisvaatteiden ompelijat, suitsuketikkujen tekijät jne.), kotitaloustyöntekijät, pyykkärit kärryjen vetäjät jne. Vaikka naiset työskentelevät aamusta iltaan, heidän ansionsa eivät riitä takaamaan toimeentuloa. SEWA:n koulutukset tähtäävät näiden naisten voimaannuttamiseen ja siihen, että he pystyisivät itse auttamaan itseään saavuttaakseen täystyöllisyyden, joka SEWA:n mukaan tarkoittaa turvattua työtä ja tuloja, ruuan saatavuutta ja sosiaaliturvaa, johon kuuluvat ainakin terveydenhoito, lastenhoito ja asumus.SEWA:n lähestymistapa on siis integroitunut ja pyrkii vaikuttamaan monilla elämän osa-alueilla.

Oma sijaintini jättimäisessä organisaatiossa on maatalouosastolla. Päädyin tänne etvo-vapaaehtoiseksi, koska Kehitysmaayhdistys Pääskyillä on maaseudulle, Dungarpurin ja Vadodaran alueilla, keskittyvä hanke SEWA:n kanssa. Näiden alueiden kylät ovat riippuvaisia maataloudesta, joka on kuitenkin kuivuuden takia epävarma elinkeino. Monissa perheissä naiset ja miehet työskentelevät maatalouden lisäksi hallituksen takuutöissä (ohjelma, joka takaa töitä 100 päiväksi vuodessa), mutta tulot ovat silti riittämättömät. Miehet muuttavat myös sankoin joukoin kaupunkeihin tekemään töitä onnistumatta silti merkittävästi parantamaan perheidensä toimeentuloa.

 SEWA:n tavoitteena onkin koulutuksen kautta tehostaa maataloutta kestävillä keinoilla sekä luoda uusia elinkeinoja, jotka myös toisivat kestävää toimeentuloa maaseudulle. Naisia on koulutettu mm. kutomaan, tekemään suitsuketikkuja ja pykinpesuainetta ja kokoamaan aurinkopaneelilla toimivia lamppuja. RUDI (Rural Distribution network) taas on maataloustuotteiden myynti- ja markkinointiverkosto, jonka tavoitteena on myydä tuotteita paikallisella tasolla ja työllistää naisia prosessin eri vaiheissa. Näin pientuottajat saavat verkostoitumisen kautta paremman katteen tuotteilleen ja raha saadaan kiertämään naisten kesken ja paikallisella tasolla. Dungarpurin ja Vadodaran alueilla valtaosa (n. 90%) Pääskyjen yhteistyöhankkeen hyödynsaajista kuuluu adivasi- yhteisöihin, eli Intian alkuperäiskansoihin, joiden asema on erityisen ongelmainen. Nämä SEWA:n jäsenet ovat naisia, köyhiä ja adivaseja ja heidän asemansa on näiden kaikkien tekijöiden ja niiden tuomien rajoitusten summa. Myös adivasi- kulttuurien ja tapojen säilyttäminen ja dokumentointi pyritään ottamaan projekteissa huomioon.

SEWA on siis mukana suurissa asioissa, joksi Afganistania voidaan kai monessa mielessä kutsua sekä vaikuttaa myös niin sanotusti pienten ihmisten elämään esimerkiksi Dungarpurin kylissä. Vaikka SEWA on mukana hallitusten välisessä yhteistyössä, vaikuttaa sen toiminnan tehokkuuden salaisuus olevan ruohonjuuritason organisaatiossa ja järjestäytymisessä. Toimintaa pyörittävät nimittäin ruohonjuuritason naiset itse. Järjestöä on lähes mahdoton kuvailla lyhyesti, kuten tämän tekstin rivien välistä on mahdollista huomata. Se on vaikutusvaltainen ja toimii ruohonjuuritasolla, maalla, kaupungeissa, pienissä kylissä ja eri valtioissa edistäen naisten riippumattomuutta ja toimeentulomahdollisuuksia. Tässä kuviossa tunnen itseni hyvin pieneksi.

Jos ymmärtäisin toimistolla käytyjä gujaratin kielisiä keskusteluja, niin ehkä voisin kertoa millä tavoin tänään on SEWA:n tavoitteissa edistytty. Toistaiseksi on kuitenkin tyytyminen kirjalliseen tietoon. Puhelin soi harvemmin ja toimistoapulainen kolistelee päivän tiskejä keittokomerossa.  Yksi kerrallaan kiireiset naiset nousevat tietokoneeltaan, sammuttavat tuulettimensa ja tapsuttelevat käytävään, tapstaps. Kiireinen päivä toimistolla alkaa olla pulkassa. 

Huviretkellä Intiassa

Auringonlasku Ahmedabadissa

Istuskelen tässä ison kokouspöydän ääressä yhden SEWAN sisaryhdistyksen  toimistolla. SEWA (Self Employed Women's Associaton) on työpaikkani seuraavan noin seitsemän kuukauden ajan. Saavuin uuteen kotikaupunkiini Ahmedabadiin Gujaratiin muutama päivä sitten ja tunnen itseni vielä melko irtonaiseksi suurkaupungin vilskeessä. Olen kuitenkin nähnyt kaupungista vasta sen arkisen puolen  ja ehkä sunnuntaina lähden piknikille puistoon ja kurkistan megacityn savuverhon alle.

Ennen Ahmedabadiin saapumistani vietin viikon loman hyvän ystäväni kanssa. Oleskelimme Mumbaissa ja vietimme muutaman päivän intialaisten turistien suosimassa luonnonkauniissa Matheranissa. Käytyäni itse jo pari kertaa turistimatkalla Intiassa, oli hauska seurata ystäväni ensimmäistä Intian-matkaa ja huomasin etta on  monia pieniä asioita, jotka ovat tulleet itsestaanselviksi taalla. En siis ole aivan vieraalla maaperalla. Ystäväni  ilmaisi joka tapauksessa hyvin asian ytimen sanoessaan, että joka päivä täällä on niin täysi, vaikka ei tekisikään mitään erikoista. Jokainen pienikin asia tai asian hoitaminen on ohjelmanumero. Juurikin taydelta itsestanikin tuntuu iltaisin nukkumaankaydessa enka saata edes ajatella kuinka kulttuuriahkyssa olisin jos tallaisin nailla kulmilla ensimmaista kertaa.

Toistaikseksi minusta tuntuu mukavalta kun ihmiset juttelevat ja kyselevat kadulla ja matka paikasta paikkaan voi olla yllättävänkin pitkä kun jää suustaan tai eleistään kiinni kadunkulmissa. (No tunnustan, ei se aina ole). Saamani huomion hyva puoli on siina, etta en tunne itseaan niin ulkopuoliseksi tai yksinaiseksi, mika on tietysti ristiriitaista, koska huomion maara johtuu juuri ulkopuolisuudesta. Mutta ainakaan en ole kasvotonta massaa. On myos jollain tapaa helpottavaa tietaa, etta kontaktin ottamisen kynnys on melko matala kielivaikeuksista huolimatta.

Junissa ihmiset tarjoavat seuran lisäksi ruokaa. Koko päivän matkalle sitä on pakattu kokonainen matkalaukku, lyhyemmille matkoille riittää pienempi nyytti. Joka tapauksessa voi olla melko varma siitä, että vastapäätä istuva pariskunta ruokkii myös suolakeksejään rapistelevan ulkkarin. Intialaiset osaavat varautua ja paneutua matkoihin ja retkiin. Piknik-eväät pakataan mukaan tai nähtävyyspaikoilta ostellaan jos jonkinlaisia herkkuja ja syöminen onkin tärkeä osa matkustamista. Ostelu ja eväiden syönti muuttaa tavallisen matkan huviretkeksi ja kukapa ei huviretkesta nauttisi.

Oma huviretkeni Intiassa ja Gujaratissa on vasta aluillaan eika työnkuvani ole vielä selkiytynyt, mutta uskon että kun istun vähän aikaa täällä toimiston nurkassa ja kyselen  hassuja kysymyksiä, niin pääsen pikku hiljaa kiinni työhön, arkeen. Sunnuntaina on kuitenkin pakko päästä puistoon huvittelemaan, pois liikenteen pölystä ja melusta. Kukaties paasen taas syomaan oman osani jonkun mukavan perheen piknik-evaista.