Huviretkellä Intiassa

Auringonlasku Ahmedabadissa

Istuskelen tässä ison kokouspöydän ääressä yhden SEWAN sisaryhdistyksen  toimistolla. SEWA (Self Employed Women's Associaton) on työpaikkani seuraavan noin seitsemän kuukauden ajan. Saavuin uuteen kotikaupunkiini Ahmedabadiin Gujaratiin muutama päivä sitten ja tunnen itseni vielä melko irtonaiseksi suurkaupungin vilskeessä. Olen kuitenkin nähnyt kaupungista vasta sen arkisen puolen  ja ehkä sunnuntaina lähden piknikille puistoon ja kurkistan megacityn savuverhon alle.

Ennen Ahmedabadiin saapumistani vietin viikon loman hyvän ystäväni kanssa. Oleskelimme Mumbaissa ja vietimme muutaman päivän intialaisten turistien suosimassa luonnonkauniissa Matheranissa. Käytyäni itse jo pari kertaa turistimatkalla Intiassa, oli hauska seurata ystäväni ensimmäistä Intian-matkaa ja huomasin etta on  monia pieniä asioita, jotka ovat tulleet itsestaanselviksi taalla. En siis ole aivan vieraalla maaperalla. Ystäväni  ilmaisi joka tapauksessa hyvin asian ytimen sanoessaan, että joka päivä täällä on niin täysi, vaikka ei tekisikään mitään erikoista. Jokainen pienikin asia tai asian hoitaminen on ohjelmanumero. Juurikin taydelta itsestanikin tuntuu iltaisin nukkumaankaydessa enka saata edes ajatella kuinka kulttuuriahkyssa olisin jos tallaisin nailla kulmilla ensimmaista kertaa.

Toistaikseksi minusta tuntuu mukavalta kun ihmiset juttelevat ja kyselevat kadulla ja matka paikasta paikkaan voi olla yllättävänkin pitkä kun jää suustaan tai eleistään kiinni kadunkulmissa. (No tunnustan, ei se aina ole). Saamani huomion hyva puoli on siina, etta en tunne itseaan niin ulkopuoliseksi tai yksinaiseksi, mika on tietysti ristiriitaista, koska huomion maara johtuu juuri ulkopuolisuudesta. Mutta ainakaan en ole kasvotonta massaa. On myos jollain tapaa helpottavaa tietaa, etta kontaktin ottamisen kynnys on melko matala kielivaikeuksista huolimatta.

Junissa ihmiset tarjoavat seuran lisäksi ruokaa. Koko päivän matkalle sitä on pakattu kokonainen matkalaukku, lyhyemmille matkoille riittää pienempi nyytti. Joka tapauksessa voi olla melko varma siitä, että vastapäätä istuva pariskunta ruokkii myös suolakeksejään rapistelevan ulkkarin. Intialaiset osaavat varautua ja paneutua matkoihin ja retkiin. Piknik-eväät pakataan mukaan tai nähtävyyspaikoilta ostellaan jos jonkinlaisia herkkuja ja syöminen onkin tärkeä osa matkustamista. Ostelu ja eväiden syönti muuttaa tavallisen matkan huviretkeksi ja kukapa ei huviretkesta nauttisi.

Oma huviretkeni Intiassa ja Gujaratissa on vasta aluillaan eika työnkuvani ole vielä selkiytynyt, mutta uskon että kun istun vähän aikaa täällä toimiston nurkassa ja kyselen  hassuja kysymyksiä, niin pääsen pikku hiljaa kiinni työhön, arkeen. Sunnuntaina on kuitenkin pakko päästä puistoon huvittelemaan, pois liikenteen pölystä ja melusta. Kukaties paasen taas syomaan oman osani jonkun mukavan perheen piknik-evaista.