" 'Educate a man and you educate a person, educate a woman and you educate a whole nation' said Mk Gandhi. Today, this thought stands true more than anything. Long gone is the time when even going to school was a struggle; women today want the best of education, not anymore are they wary of the glass ceiling. With power-packed professional lives they still want to give their best on home front."
Koulutyttöjä luokkaretkellä
Näin alkaa The Times of Indian koulutus-liitteen huomista naistenpäivää ennakoiva artikkeli, johon on haastateltu nuoria korkeakouluissa opiskelevia naisia. Aloitusta voisi luonnehtia hieman mahtipontiseksi ja se herättää ainakin kysymyksiä siitä keitä naisia artikkeli koskee kun lasikattokin on jo menettänyt merkityksensä eikä koulutuksen saamiseksi tarvitse taistella. Haastatelluista jokainen kertoo tavoista, joilla he suostuttelivat perheensä tukemaan koulutusta ja keinoista, joilla koulutukseen tarvittavat varat on hankittu. Tytön kouluttaminen ei siis ole ollut heidänkään perheilleen itsestäänselvyys puhumattakaan monista perheistä joille koulutus ei tarkoita tekniikan tohtorin tutkintoa vaan perusluku- ja kirjoitustaidon hankkimista. Kun puhutaan intialaisista naisista on siis hyvä muistaa erot kategorian sisällä ja välttää essentialisoimasta sitä. Postkolonialistinen feminismi avasi aikoinaan kritiikin valkoista feminismin universalismia kohtaan, mutta on myös hyvä pitää mielessä erot intialaisten naisten välillä ja toisaalta heidän yhtäläisyytensä monien länsimaalaisten naisten kanssa. Lasikatto tuskin on relevantti käsite maaseudun naisille, jotka tekevät työtä aamusta yöhön jääden silti köyhyysrajan alapuolelle. Katon täytyy tuntua heille läpinäkymättömältä kuin kylä ilman sähköä illalla. Lasikatto- keskutelu sen sijaan voi olla olennaista ja yhteistä monien länsimaalaisten ja intialaisten korkeakoulutettujen kohdalla ja kehtaan väittää, että lasikattoa ei ole vielä murrettu intialaisessakaan työelämässä. Jotain yhteistä löytyy kuitenkin naisten työelämästä yli luokkarajojen.
Onhan näet niin, että lasikatto ja naisten työelämässä ja koulutuksessa kohtaamat haasteet kaikilla yhteiskunnan tasoilla liittyvät monesti lapsiin ja perheisiin. Monissa yhteiskuntaluokissa Intiassakin on alettu suhtautua positiivisemmin tyttöjen koulutukseen, mutta usein ainoastaan avioliiton solmimiseen saakka. Koulutetulla tytöllä on mahdollisuudet parempaan avioliittoon, mikä kannustaa perheitä panostamaan siihen. Jos nainen saa koulutuksen ja etenee työelämään on seuraava haaste edessä lapsia hankittaessa. The Times of Indian internet-sivuilla blogissaan Santosh Desai kirjoittaa otsikolla "Making the workplace work for women" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/Citycitybangbang/entry/making-the-workplace-work-for-women äitiyslomajärjestelyjen tärkeydestä hyvin tapaan, josta tulee mieleen myös suomalainen keskustelu. Työpaikkojen pitäisi tukea äitejä paremmin. Tosin Suomessa keskustellaan myös siitä, että isien työpaikkojen pitäisi tukea äitejä ja isejä paremmin. Blogin kommenteissa vaaditaan kuitenkin jo lastenhoitovastuun puolittamista miesten ja naisten välillä, mutta muistutetaan myös sellaisista naisista, joilla ei ole varaa valita uran ja perheen välillä. SEWA:n tietojen mukaan 94% naisista työskentelee epäjärjestäytyneellä sektorilla, jota minkäänlaiset sosiaaliset etuudet eivät koske. Työläisnaisella ei ole mahdollisuutta olla äitiyslomalla tai kieltäytyä raskaistakaan töistä raskausaikana tai lasten ollessa pieniä. Heidän on pakko tehdä töitä ja hoitaa lapset samaan aikaan. Koulutus- ja päivähoitomahdollisuuksien puuttuessa heidän lapsensa pitävät myös usein huolta itsestään ja toisistaan tai menevät itsekin töihin tukeakseen perheen toimeentuloa. Heidän kattonaan on köyhyys.
Jo aiemmin tällä viikolla naisjohtajuutta käsitellyttä artikkelia lukiessani kiinnitin huomiota lasikaton väitettyyn murtumiseen. Artikkelit antavat ymmärtää, että naisilla on täydet mahdollisuudet saada koulutusta ja edetä urallaan. Lasikattohan tulee kuitenkin vastaan vasta sitten kun periaatteellisella tasolla näin on, mutta käytännössä ei (syyt tähän voivat tietysti piillä periaatteellisella tasolla). Mutta näiden artikkelien tarkoitus ei olekaan puhua esteistä vaan mahdollisuuksista. "Nykyään naisilla on kaikki mahdollisuudet ja naiset onnistuvat tavoitteissaan" on artikkelien kannustava sanoma. Johtajuusartikkelin mukaan naisjohtajilla on paljon hyviä ominaisuuksia verrattuna miesjohtajiin ja tulevaisuuden ideaali-johtajatyypillä pitäisi olla juuri näitä naisten ominaisuuksia . Näin ollen naisten tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Sivumennen sanoen naisjohtajuus ei ole perinteisestikään ollut mahdoton ajatus Intiassa (esim. Indira Gandhi, Sonya Gandhi, Pratibha Patil [tämän hetkinen presidentti]).
Intialaiseen feminismiin liittyen nettisivuilta löytyy toinen mielenkiintoinen naisia käsittelevä blogikirjoitus otsikolla "No Gender Lines!" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/O-zone/entry/no-gender-lines . Siinä Vinita Dawra Nangia esittää oman käsityksensä feminismistä, joka asettuu sille linjalle, jonka mielestä naiset ja miehet ovat psyykkisesti erilaisia mistä johtuen naisilla on esimerkiksi parempi hoivaamiskapasiteetti. Naisten ei siis tulisi pyrkiä olemaan samanalaisia miesten kanssa vaan hakea arvostusta naisellisille ominaisuuksilleen. Tasa-arvoa erilaisuudesta siis! Kirjoitusta seuraa myös mielenkiintoinen keskustelu, jonka kommentit ovat lähes identtisiä suomalaisten keskustelupalstojen vastaaviin verrattuna. Intialainen naisasia keskustelu vaikuttaakin hyvin laaja-alaiselta, koska intialaisista naisista on vaikea puhua massana, joka kohtaisi samoja ongelmia.
Naistenpäivän aattona The times of India julkaisi kuitenkin etusivullaan myös artikkelin, joka ei eritellyt naisten koulutusta tai taustoja ja joka oli hyvin erilainen verrattuna takasivun koulutusliitteeseen. Sen otsikko yksinkertaisuudessaan oli: "Indian males No.1 in sexual violence". Kyselytutkimuksen mukaan 24% intialaisista miehistä olisi tehnyt seksuaalista väkivaltaa jossain elämänsä vaiheessa ja 20% prosenttia pakottanut kumppaninsa seksiin.Tutkimuksen on tehnyt International Center for research on women (Yhdysvallat ja Intia) ja brasilialainen Instituto Promundo. Siinä vertailtiin kuuden (mm. Chile, Meksiko, Ruanda) eri kehittyvän maan tilannetta. Artikkelissa todetaan, että vaikka Intia on maailman nopeimmin kehittyvä talous, se on pohjimmaisena mitä tasa-arvoon tulee. Takasivun koulutusliitteen positiiviseen otteeseen on huomattava ero. Naiskeskustelun aiheet silti ovat hyvin samanlaiset kuin Suomessa: naiset työelämässä, perhe, kotiväkivalta. Tutkimuksen mukaan 38% intialaisista miehistä olisi käyttänyt väkivaltaa kumppaniaan kohtaan ja suoraan artikkelin kirjoittajaa lainaten:
" 65% miehistä uskoi, että naisten pitäisi sietää ja kestää väkivaltaa pitääkseen perheen koossa: että joskus naiset ansaitsevat tulla hakatuiksi".
Kaikkien positiivisten naisten työssäkäyntiä ja lastenhoitoa koskevien kirjoitusten jälkeen tämä artikkeli on hieman musertavaa luettavaa. Intian mittakaavassa prosentit viittaavaat valtaviin absoluuttisiin lukuihin. Nämä luvut koskettavat paljon suurempaa väestönosaa kuin koulutusartikkelin teemat. Intia on todella erojen maa monessa mielessä, eikä vähiten siinä mitä tulee naisten asemaan. Tämä mielessä pitäen, ei ole syytä vähätellä koulutus- tai johtajuusartikkelin positiivista sanomaa tai niiden merkitystä.
Samassa talossa kanssani asuu vuokralla mies jolla on ilmeisen hyvä työpaikka sijoitusbisneksen parissa. Hän sai pari päivää sitten tärkeän puhelun, johon hän vastasi "Yes mam." Varapresidentti soitteli tulevansa Ahmedabadiin vierailulle. Nolottaa tunnustaa, mutta olin kyllä yllättynyt...
Tämän myötä, hyvää naistenpäivää kaikille tasa-puolisesti!
Näin alkaa The Times of Indian koulutus-liitteen huomista naistenpäivää ennakoiva artikkeli, johon on haastateltu nuoria korkeakouluissa opiskelevia naisia. Aloitusta voisi luonnehtia hieman mahtipontiseksi ja se herättää ainakin kysymyksiä siitä keitä naisia artikkeli koskee kun lasikattokin on jo menettänyt merkityksensä eikä koulutuksen saamiseksi tarvitse taistella. Haastatelluista jokainen kertoo tavoista, joilla he suostuttelivat perheensä tukemaan koulutusta ja keinoista, joilla koulutukseen tarvittavat varat on hankittu. Tytön kouluttaminen ei siis ole ollut heidänkään perheilleen itsestäänselvyys puhumattakaan monista perheistä joille koulutus ei tarkoita tekniikan tohtorin tutkintoa vaan perusluku- ja kirjoitustaidon hankkimista. Kun puhutaan intialaisista naisista on siis hyvä muistaa erot kategorian sisällä ja välttää essentialisoimasta sitä. Postkolonialistinen feminismi avasi aikoinaan kritiikin valkoista feminismin universalismia kohtaan, mutta on myös hyvä pitää mielessä erot intialaisten naisten välillä ja toisaalta heidän yhtäläisyytensä monien länsimaalaisten naisten kanssa. Lasikatto tuskin on relevantti käsite maaseudun naisille, jotka tekevät työtä aamusta yöhön jääden silti köyhyysrajan alapuolelle. Katon täytyy tuntua heille läpinäkymättömältä kuin kylä ilman sähköä illalla. Lasikatto- keskutelu sen sijaan voi olla olennaista ja yhteistä monien länsimaalaisten ja intialaisten korkeakoulutettujen kohdalla ja kehtaan väittää, että lasikattoa ei ole vielä murrettu intialaisessakaan työelämässä. Jotain yhteistä löytyy kuitenkin naisten työelämästä yli luokkarajojen.
Onhan näet niin, että lasikatto ja naisten työelämässä ja koulutuksessa kohtaamat haasteet kaikilla yhteiskunnan tasoilla liittyvät monesti lapsiin ja perheisiin. Monissa yhteiskuntaluokissa Intiassakin on alettu suhtautua positiivisemmin tyttöjen koulutukseen, mutta usein ainoastaan avioliiton solmimiseen saakka. Koulutetulla tytöllä on mahdollisuudet parempaan avioliittoon, mikä kannustaa perheitä panostamaan siihen. Jos nainen saa koulutuksen ja etenee työelämään on seuraava haaste edessä lapsia hankittaessa. The Times of Indian internet-sivuilla blogissaan Santosh Desai kirjoittaa otsikolla "Making the workplace work for women" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/Citycitybangbang/entry/making-the-workplace-work-for-women äitiyslomajärjestelyjen tärkeydestä hyvin tapaan, josta tulee mieleen myös suomalainen keskustelu. Työpaikkojen pitäisi tukea äitejä paremmin. Tosin Suomessa keskustellaan myös siitä, että isien työpaikkojen pitäisi tukea äitejä ja isejä paremmin. Blogin kommenteissa vaaditaan kuitenkin jo lastenhoitovastuun puolittamista miesten ja naisten välillä, mutta muistutetaan myös sellaisista naisista, joilla ei ole varaa valita uran ja perheen välillä. SEWA:n tietojen mukaan 94% naisista työskentelee epäjärjestäytyneellä sektorilla, jota minkäänlaiset sosiaaliset etuudet eivät koske. Työläisnaisella ei ole mahdollisuutta olla äitiyslomalla tai kieltäytyä raskaistakaan töistä raskausaikana tai lasten ollessa pieniä. Heidän on pakko tehdä töitä ja hoitaa lapset samaan aikaan. Koulutus- ja päivähoitomahdollisuuksien puuttuessa heidän lapsensa pitävät myös usein huolta itsestään ja toisistaan tai menevät itsekin töihin tukeakseen perheen toimeentuloa. Heidän kattonaan on köyhyys.
Jo aiemmin tällä viikolla naisjohtajuutta käsitellyttä artikkelia lukiessani kiinnitin huomiota lasikaton väitettyyn murtumiseen. Artikkelit antavat ymmärtää, että naisilla on täydet mahdollisuudet saada koulutusta ja edetä urallaan. Lasikattohan tulee kuitenkin vastaan vasta sitten kun periaatteellisella tasolla näin on, mutta käytännössä ei (syyt tähän voivat tietysti piillä periaatteellisella tasolla). Mutta näiden artikkelien tarkoitus ei olekaan puhua esteistä vaan mahdollisuuksista. "Nykyään naisilla on kaikki mahdollisuudet ja naiset onnistuvat tavoitteissaan" on artikkelien kannustava sanoma. Johtajuusartikkelin mukaan naisjohtajilla on paljon hyviä ominaisuuksia verrattuna miesjohtajiin ja tulevaisuuden ideaali-johtajatyypillä pitäisi olla juuri näitä naisten ominaisuuksia . Näin ollen naisten tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Sivumennen sanoen naisjohtajuus ei ole perinteisestikään ollut mahdoton ajatus Intiassa (esim. Indira Gandhi, Sonya Gandhi, Pratibha Patil [tämän hetkinen presidentti]).
Intialaiseen feminismiin liittyen nettisivuilta löytyy toinen mielenkiintoinen naisia käsittelevä blogikirjoitus otsikolla "No Gender Lines!" http://blogs.timesofindia.indiatimes.com/O-zone/entry/no-gender-lines . Siinä Vinita Dawra Nangia esittää oman käsityksensä feminismistä, joka asettuu sille linjalle, jonka mielestä naiset ja miehet ovat psyykkisesti erilaisia mistä johtuen naisilla on esimerkiksi parempi hoivaamiskapasiteetti. Naisten ei siis tulisi pyrkiä olemaan samanalaisia miesten kanssa vaan hakea arvostusta naisellisille ominaisuuksilleen. Tasa-arvoa erilaisuudesta siis! Kirjoitusta seuraa myös mielenkiintoinen keskustelu, jonka kommentit ovat lähes identtisiä suomalaisten keskustelupalstojen vastaaviin verrattuna. Intialainen naisasia keskustelu vaikuttaakin hyvin laaja-alaiselta, koska intialaisista naisista on vaikea puhua massana, joka kohtaisi samoja ongelmia.
Naistenpäivän aattona The times of India julkaisi kuitenkin etusivullaan myös artikkelin, joka ei eritellyt naisten koulutusta tai taustoja ja joka oli hyvin erilainen verrattuna takasivun koulutusliitteeseen. Sen otsikko yksinkertaisuudessaan oli: "Indian males No.1 in sexual violence". Kyselytutkimuksen mukaan 24% intialaisista miehistä olisi tehnyt seksuaalista väkivaltaa jossain elämänsä vaiheessa ja 20% prosenttia pakottanut kumppaninsa seksiin.Tutkimuksen on tehnyt International Center for research on women (Yhdysvallat ja Intia) ja brasilialainen Instituto Promundo. Siinä vertailtiin kuuden (mm. Chile, Meksiko, Ruanda) eri kehittyvän maan tilannetta. Artikkelissa todetaan, että vaikka Intia on maailman nopeimmin kehittyvä talous, se on pohjimmaisena mitä tasa-arvoon tulee. Takasivun koulutusliitteen positiiviseen otteeseen on huomattava ero. Naiskeskustelun aiheet silti ovat hyvin samanlaiset kuin Suomessa: naiset työelämässä, perhe, kotiväkivalta. Tutkimuksen mukaan 38% intialaisista miehistä olisi käyttänyt väkivaltaa kumppaniaan kohtaan ja suoraan artikkelin kirjoittajaa lainaten:
" 65% miehistä uskoi, että naisten pitäisi sietää ja kestää väkivaltaa pitääkseen perheen koossa: että joskus naiset ansaitsevat tulla hakatuiksi".
Kaikkien positiivisten naisten työssäkäyntiä ja lastenhoitoa koskevien kirjoitusten jälkeen tämä artikkeli on hieman musertavaa luettavaa. Intian mittakaavassa prosentit viittaavaat valtaviin absoluuttisiin lukuihin. Nämä luvut koskettavat paljon suurempaa väestönosaa kuin koulutusartikkelin teemat. Intia on todella erojen maa monessa mielessä, eikä vähiten siinä mitä tulee naisten asemaan. Tämä mielessä pitäen, ei ole syytä vähätellä koulutus- tai johtajuusartikkelin positiivista sanomaa tai niiden merkitystä.
Samassa talossa kanssani asuu vuokralla mies jolla on ilmeisen hyvä työpaikka sijoitusbisneksen parissa. Hän sai pari päivää sitten tärkeän puhelun, johon hän vastasi "Yes mam." Varapresidentti soitteli tulevansa Ahmedabadiin vierailulle. Nolottaa tunnustaa, mutta olin kyllä yllättynyt...
Tämän myötä, hyvää naistenpäivää kaikille tasa-puolisesti!
Hei
VastaaPoistaTodella mielenkiintoinen kirjoitus Intian monisärmäisen yhteiskunnan naisten asemasta ja näkökulmista! Intian kaltaisessa maassa on varmasti monta todellisuutta; myös naisten asemassa.
Harrastuksenani kuulun kansainväliseen Zonta International (ZI) -järjestöön ja sitä kautta naisten asema maaimanlaajuisesti on jollain tasolla puhuttanut. Järjestön tavoitteena on yksiselitteisesti parantaa naisten asemaa maailmanlaajuisesti omalta pieneltä osaltaan.
Monet muutkin järjestöt ovat sisäistäneet Gandhin tavoin sen, että naisten aseman paraneminen auttaa koko perhettä ja lopulta yhteisöä ja yhteiskuntaa. Uskon vahvasti siihen, että kun yhteiskunnan koulutustaso nousee, myöskin muulla sosiaalisella ja taloudellisella kehityksellä on kasvualusta.
Terveisin
Lea Hirvonen
Kiitos kommentista. Olen myös kuullut Zonta-järjestöstä. Naisten asemaa pidetään kyllä hyvin esillä intialaisessa lehdistössä, kuten mainitsin. Tyttöjen lukutaito- ja koulutustaso myös maaseudulla paranee pikkuhiljaa.
VastaaPoistaTästä huolimatta vuoden 2011 väestönlaskennassa todettiin, että Intiassa alle 6-vuotiaiden lasten suhdeluku on huonompi kuin kertaakaan itsenäistymisen jälkeen, 914 tyttöä 1000 poikaa kohden. Joillain alueille naiskato on suuri paikallinen ongelma. Gujaratissa, osavaltiossa, jossa itse asun naisia on 918 1000:tta miestä kohden. Alle 6-vuotiaiden lasten kohdalla suhde on huonompi, 886 tyttöä 1000 poikaa kohden.
Syntymättömien tyttöjen ongelmaa yritetään jatkuvasti ratkaista mm. erilaisin kampanjoin. Yksi näistä on Plan Indian Let Girls be Born- kampanja: planindia.org